Turvallisesti kotona

 Ihan tähän alkuun; mulle on tullut pari kommenttia viime aikoina, joissa on kommentoitu sellaisia asioita, joita en halua blogissani puida. Siis kommentit eivät olleet mitenkään epäasiallisia, mutta en julkaissut niitä, koska niissä kyseltiin asoista, jotka eivät kuulu tänne blogin puolelle. 

Nyt siis siihen asiaan, eli maailman tylsimpään 'Look at me! Kävin reissussa' -postaukseen. 

Lontoon reissu meni siivillä ja ei ihan odotetusti, muttei se välttämättä paha juttu ole. Lupasin, etten osta juuri mitään ja mukaan lähtikin vain hiusjuttuja ja kolme mekkoa. Ne ovat tuossa paperiin käärittynä. Onneksi sentään kaikki ostokseni olivat alennuksessa paitsi kaikki paitsi yksi. 

Sillä välin kun pohditte edellistä lausetta ja hitaasti tajuatte, että vain yksi ostamani tuote oli alennuksessa ja ihmettelette, että miksi en laita mekoista parempia kuvia, minä olen jo ajatuksissani siirtynyt Wellcome Trustissa minua vaanineeseen nöyryytykseen. Is that correct? No ei ole. Olen lyhyt, mutta joku roti!

Kävin syömässä Lontoon Loving Hutissa elämäni ensimmäiset Fish and Chipsit. Vegaanisena tietenkin. Oli hyvää, vaikka tosin sen verran tuhtia, ettei tule varmaan ihan heti syötyä uudelleen. 

... no ostin vähän muutakin. Lontoon King's Cross -aseman lähellä olevassa Vegan Crossissa (VX) myytiin chipotle -majoneesia ja jotain herkkuja, mitä en ole vielä koskaan aiemmin kokeillut. Kauppa on aika pieni ja valikoima sen mukainen, varmasti Lontoosta jostain löytyy kattavampia vegaanisia valikoimia (Aasialaiset supermarketit ovat yleensä aika hyviä, samoin Wholefoodsit). VXn toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, eli kukaan työntekijöistä ei saa palkkaa. Heidän nettisivuiltaan voi käsittääkseni tilata suomeenkin. 

Valtaosa reissustahan meni tietty sitten kosteissa merkeissä. 

Tähän päättyi pakollinen 'Look at me! Kävin reissussa' -postaus, mutta mitään asia-asiaa ei silti ole lähiaikoina luvassa. Sori. 

Reissuun!

Kohta lähden junalla kohti Lontoota. Siellä tulee vietettyä pitkä viikonloppu ja sunnuntaina sitten takaisin Glasgowhun. Kello on vähemmän kuin laki salii, mutta jostain ihmeen syystä päätin, että haluan olla Lontoossa mahdollisimman aikaisin tänään. Olisi ehkä oikeasti pitänyt lähteä jo eilen, mutta mitä kauemmin siellä on sitä enemmän sitä rahaa palaa. 

En oikein tiedä vielä mitä aion Lontoossa tehdä, mahdollisesti käydä katsomassa lauantaina kiekkoa. Varmaan tuopin juon, ehkä kaksi. Edellisellä Lontoon reissulla lähti kännykkä ja lompakko rosvon matkaan, jos tällä kertaa ei lähtisi kokisin reissun onnistuneeksi. Shoppailemaan en ole menossa, koska juuri nyt en tarvi lisää yhtään mitään, mutta jos kuitenkin jotain ostan (niin kuin varmasti ostan), niin raportoin siitä teille tänne. 

Ai niin ja sit Lontoossa on sellaisia ällöttäviä kiinalaisia vegaanisia mättöbuffetteja, missä on kaikkia feikkiliharuoka ja sellaista. Konseptihan on siis ihan loistava, tapaan vaan pitää kaikkia noita rasvabuffetteja ihan hirveinä (nimim. jo RAXin ohi kävely ällöttää), mutta ehkä kuitenkin menen sellaiseen ällöbuffaan, koska onhan niissä sitä jotain. Jos ei muuta, niin onhan ajatus vegaanisesta kiinalaisbuffetista, jossa melkein jokainen ruokalaji sisältää "lihaa" vähintäänkin eksoottien. Raportoin teille ehkä tästäkin, mutta koska olen Lontoossa kuitenkin sunnuntaille asti, niin eihän ketään kiinnosta mitä kaikkea siinä koko ajassa on ehtinyt tehdä. Viisipostausta yhdestä suurkaupunkilomasta ei kiinnosta ketään, puoli postausta ehkä kiinnostaa. Te saatte kaksi postausta. Ehkä. Ainakin.

Heippa. Meen junaileen. 

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Kesälomaa minulla on kesäkuun ensimmäiseen viikkoon asti, sitten alkaa työt. Tässä lomaa on tullut viettyä moni tavoin. Kävin katsomassa pubissa vähän kiekkoa viime viikolla, eilen oli kirjakerhon tapaaminen (ehdi jopa lukea kirjan sitä varten vikan tentin ja tapaamisen välissä) ja tänään olen menossa illalla syömään ja parille drinkille parin kaverin kanssa. 

Ostin myös tuossa pari päivää sitten maailman parhaan avokaadon. Mikään ei ole parempaa kuin hyvä avokaado (paitsi aivot, kissat ja suklaa). Avokaadosta puolet riitti salaattiin ja puolet laitoin leivän päälle. Olisin halunnut puristaa päälle hieman sitruunaa ja laittaa suolaa, mutta koska sitruunaa ei ollut, laitoin vain hieman maustetta päälle. 

Joku kysyi kissakuvista, mutta eihän mulla enää ole katin kattia! Niinpä siis tässä kämppikseltä lahjaksi saatu kissapaita. 

Tässä koalanokkainen Toby-katti.  

Ja tässä minun oma rakas Niilo-kissa, josta äitimamma laittaa silloin tällöin kuvaa. Niilo asuu Suomessa, mun mamma ja pappa palvelee sitä siellä. 

Lukemisen iloa!

Tulin juuri kotiin kirjakerhoni tapaamisesta. Alkuvuodesta päätin perustaa Glasgowhun vegaanisen kirjakerhon - kerhossa siis vegaanista on se, että tapaamiset järjestetään aina vegaanisissa paikoissa. Yllättäen kaikki 26 jäsentä ovat myös vegaaneja. Tosin osa jäsenistä on Edinburghista, jossa he järjestävät välillä omia tapaamisiaan. Perustin kirjakerhon ikään kuin vahingossa kun puhuin eräästä kirjasta, jonka lukeminen kiinnosti, mutta se on sellainen kirja, josta sitten haluaisi jutella muille sen luettuaan. Sitten eräs ystäväni ehdotti, että lukisimme sen yhdessä, jotta voisimme jutella kirjasta. Yhtäkkiä mukaan kirjanluentaan halusi pari muutakin kaveria, joten perustin Facebook-sivun ja nyt meitä on 26.

 

Ensimmäinen kirja, jonka luimme, oli siis tämä minkä halusin lukea, eli Jon Ronsonin 'Lost at Sea'. Jon Ronson on siis se kirjailija, joka kirjoitti 'Men who stare at goats' -kirjan, jota muuten en ole lukenut. Sen sijaan olen lukenut kaksi muuta hänen kirjaansa ja nyt tuon Lost at Sean ja voin suositella hänen tuotantoaan niin lämpimästi. Ronson on journalisti, joka kirjoittaa mukaansatempaavalla tavalla maailman älyttömyyksistä. Hänen kirjansa 'The Psychopath Test' on puoleen väliin asti summaroituna hänen antamassaan Ted Talkissa, jonka voi katsoa youtubesta täältä. Suosittelen. 

Tämänpäiväisenä kirjana meillä toimi David Wongin 'John Dies at the End', josta on tehty myös elokuva nimeltä 'John Dies at the End'. Tarkoituksena on tavata kirjakerhon kanssa jossain vaiheessa ja katsoa elokuva yhdessä, joten en siitä syystä ole sitä vielä katsonut. Itse kirja ei herättänyt minussa mitään kummempia tunteita, tavallaan se oli 300 sivua huumetripin kuvausta ja sitten toisaalta siinä tapahtui myös yliluonnollisia älyttömyyksiä. Jotkut arvostelijat ilmeisesti pitivät kirjaa pelottavana - en ymmärrä miksi - ja toiset hauskana - jota se oli ehkä ensimmäisen kahdenkymmenen sivun jälkeen, jonka päätteeksi loppukirja tuntui lähinnä vain toistavan samoja vitsejä. Kertomatyyli oli aika puuduttava hetken päästä. Yksi kirjakerholaisemme piti kirjaa verrattavissa Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -kirjaan ja -leffaan. Minusta tämä kirja oli lähinnä pettymys, mutta luin sen silti. 

Seuraavaan kirjakerhon tapaamiseen en pääse, sillä olen silloin leikkimässä siskontytön kanssa (vaikka oikeasti pelkään, että saan lapsilimaa hiuksiin, mutta menkööt tämän kerran!). Sitä seuraavaan tapaamiseen luen sellaisen kirjan kuin 'The Year of Living Biblically', jonka on kirjoittanut sellainen kuin AJ Jacobs. Tämä kirja ei ole (onneksi) fiktiivinen, vaan kertoo siitä kun kirjailija eli vuoden ajan (niin) kirjaimellisesti (kuin mahdollista) raamatun ohjeiden mukaan. Sen pitäisi olla mielenkiintoinen.

Kotimatkalla kirjakerhosta ostin lisää teetä, Pukkan lakuteet ovat aivan ehdottomia suosikkejani. Inkivääritee oli uusi tuuttavuus ja ostan varmaan jatkossakin. Naminami. Näitä saa käsittääkseni Suomestakin (en tajunnut tätä tosin silloin kun laitoin siskolle paketin teetä täältä postissa). Suosittelen lämpimästi. 

En ole enää opiskelija.

Tähän se blogitauko kai päättyy. 

Tenttiminen pisti elon hieman rankaksi ja parin kuukauden pänttäyspyrähdys ei millään riittänyt seitsemään valtavaan tenttiin valmistautumiseen. Ei, vaikka ostin itselleni maailman kauneimman kirjoituskonetermarin, jossa mukana kulki päivästä riippuen ei-mitään, kahvia tai teetä. Keitän maailman pahimmat kahvit, joten kahvin kanssa luovutin aika nopeasti ja sovin itseni kanssa, että kyllä ne kahvilat saavat jatkossakin pitää kofeiinitarpeestani huolta. Ehkä jossain vaiheessa ostan pienen kahvipannun ja rupean tekemään makeaa kreikkalaista kahvia - en tosin enää muista miten sitäkään tehdään kun kreikassa baristina toimimisen jälkeen en ole yhtään kahvia tehnyt. Siitä on jo viisi vuotta!

Kirjastolla työympäristöni oli useasti tämän näköinen - tietokone, luentodioja, artikkeleita ja taustalla luennon kuuntelua kuulokkeilla. 

Luentomuistiinpanoja kertyi varmaan yli 700 sivun verran, niistä oli ihana kerrata. 

Vaikka joka kuvassa on ruokavuori läsnä, niin onnistuin vahingossa laihtumaan kaiken kaikkiaan tenttien aikana jokusen kilon ihan vain sillä, että stressi vei ruokahalun, sotkuinen (lue likainen) keittio vei kokkaushalun ja kirjastolla vietettyjen pitkien päivien aikana syöminen monesti vain unohtui ja sitten mentiinkin koko päivä parin banaanin ja voileivän avuin. Siihen päälle stressivatsa ja voila. Voisi syödä "hieman" terveellisemmin nyt tässä kun on taas aikaa laittaa ruokaa. Elämästä tulee helppoa kun ei tarvi enää tehdä pari kuukauden ajan kuin nine til five -päivääja työpäivän päätteeksi on vapaa. Nyt tuntuu ihan hullulta, että on mennyt tuollaisella tahdilla, kun pikkuhiljaa rupeaa keho rauhoittumaan. Sanon pikkuhiljaa, koska uni ei kyllä vielä ole tullut takaisin. Kuitenkin viimeisestä tentistä on vasta kolme päivää, joten eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. 

Opinnoissani muuten parhaana ystävänäni on ollut iPad. En tiedä miten olen ennen pärjännyt ilman sitä. Se on niin kätevä kapistus. iPadin iStudiez Pro -appi on jokaiselle opiskelijalle aivan pakollinen. Sen avulla itsensä aikatauluttaminen onnistui ongelmitta ja se aikataulu myös motivoi. Sen lisäksi iPad oli kuin lahja korkeimmilta voimilta (joiden olemassaoloon en usko, sain ton eksältä), kun piti päästä artikkeleihin nopeasti käsiksi. Sellaisen pienen "tarkastamisen" takia ei kuitenkaan haluais lähteä katsomaan tietokoneelta asti, joten iPad jeesasi tosi paljon. 

Katsokaa kuinka kärsivältä näytin. Tämä kuva on pari kuukautta vanha ja tässä taitaa kello lähennellä jo keskiyötä. Opiskelen tuossa maailman vähiten mielenkiintoisimpaan tenttiin, eli lapsen atypikaaliseen kehitykseen. Varmaan luin ADHD:sta. 

Viimeisen tentin jälkeen olo oli väsynyt. Tämän kuvan ottohetkellä haaveilin päiväunista, mutta parin siiderin jälkeen hommat lähti uuteen nousuun ja päädyinkin kotiin vasta seuraavana aamuna viideltä kun 100 psykologiasta valmistunutta päätti juhlia vapauttaan. 

Yhteiskuvaa, shampanjaa ja serpentiiniä varten riensimme siis päärakennuksen kupeeseen (ilmeisesti siksi, että Glasgowssa kadulla alkoholin juominen on laitonta ja meille olisi heti valitettu jos oltaisiin kaikki skumppapullot kädessä kävelty kadulta. Tuonne taas ei näe kukaan). 

Ja näin se on kai ohi. On outoa ajatella, että neljä vuotta on hurahtanut tässä psykan parissa. Hansin tie Skotlannissa jatkuu vielä ainakin parin kuukauden ajan, mutta sitten kun kesätyöt loppuu, alkaa taas joku uusi seikkailu. 

Kesäloma on jo kohta täällä

Olen loman tarpeessa. Viimeinen yliopistovuosi on ollut sanoinkuvaamattoman rankka ja nyt kun viimeiseen tenttiin on alle kuukausi aikaa, on aika aloittaa suunnaton prokrastinaatio ja lomahaaveilu.

Heti tenttien jälkeen aion mennä Edinburghiin pariksi päiväksi. Eräs ystäväni siellä on luvannut jo majoittaa minut ja käydä kanssani syömässä The Baked Potato Shopissa, jossa myydään uuniperunaa. Jos kukaan ikinä eksyy Edinburghiin, niin se on Edinburghissa parasta. Sen lisäksi haluaisin hieman käydä ylämailla, tai edes ottaa junan Invernessiin ja olla siellä yön tai kaksi. Kunhan näkisi vähän tätä Skotlantiakin kun täällä on hyvän aikaa asunut, paljon suunnitellut ja vähän nähnyt. Joskus kesäkuun alussa näillä näkymin suuntaan Suomeen pariksi viikoksi. Vietän ehkä viikonlopun Helsingissä, sitten suuntaan koti-Kokkolaan jossa tapaan siskontyttäreni, Ainon, ensimmäistä kertaa ja pitkän tauon jälkeen pääsen tapaamaan rakasta kummipoikaanikin. Suunnitelmiin kuuluu myös Niilo-kissan armoton halailu, rapsuttelu ja silittäminen, saunominen, kaljan juonti, viinan juonti, siiderin juonti, LONKEROn juonti (hitto olin jo unohtanut lonkeron) ja ruisleivän syönti. Ehkä jopa grillaaminen. Voiko avocadoa grillata? Ihan sama, laitan sitä vartaaseen ja ruisleivän päälle ja jokaiseen salaattiin. Valitettavasti ennen lomaa on kuitenkin suoriuduttava noista hemmetin tenteistä. Ensimmäistä kertaa yliopistourani aikana motivaatio on nollassa.

Viimeinen tenttini on aiheesta ’abnormal psychology’, jossa käsitellään lähinnä skitsofreniaa ja mielialasairauksia (uni- ja bipolaarinen masennus). Ensimmäinen tenttini on tämän kuun 23. Päivä (IIIIK!!!) aiheesta ’ikääntymisen kognitiivinen neuropsykologia’. Ylipäätään tenttiaiheeni ovat aika mielenkiintoisia, vaikka epätyypillinen lapsen kehitys kurssina oli suunnaton pettymys – enemmän sosiaalipotaskaa ja vähemmän neurotieteilyä kuin olisin toivonut – ja unikurssi keskittyi mielestäni liikaa siihen, että tunnistetaan eri uniongelmat niiden kuvauksesta. Tosielämässähän ei kukaan tule olemaan tilanteessa, jossa uniongelmia diagnosoitaisiin muutaman lauseen kuvauksen perusteella ilman mitään tukimateriaaleja; yliopistossa näin kuitenkin joutuu tekemään ja muistamaan vielä siihen päälle hoitomenetelmät ja diagnoosin tarvittavat lisätestit. Sen sijaan mielekkäämpää olisi ollut käydä syväluotaavammin muutamaa häiriötä läpi niin, että niistä jäisi käteen muutakin kuin karikatyyrinen kuvaus, joka harvoin soveltuu tosielämään. Esimerkiksi yhdessä lukemassani tapaustutkimuksessa kuvailtiin narkolepsiaa sairastava potilas, jolle oli ensin virheellisesti diagnosoitu ADHD – tosielämässä mielenterveyden häiriöt harvoin vastaavat koulukirjaesimerkkejä ja mielestäni tässä vaiheessa opintoja tätä voisi painottaa enemmän. Pilipalimääritelmät tekevät kurssista lähinnä turhauttavan.

Muihin tenttiaiheisiini kuuluu muun muassa magneettikuvauksen perusteet – kurssi koostui lähinnä fysiikasta, jota en ollut lukenut sitten lukion ykköskurssin, mutta kovalla työllä siihenkin päästiin kärryille ja se on oikeastaan aika mielenkiintoista. Erään kurssin kävin aivojen plastisiteetista; se oli yksi mielenkiintoisimmista kursseista mitä olen opiskellut. Kurssin vetäjä otti lähtökohdaksi kurssille populääripsykologisen kirjan, ’The man who mistook his wife for a hat’ (Oliver Sacks), jossa New Yorkilainen neurologi kuvailee mielenkiintoisimpien potilaidensa oireita. Itse kirjahan ei ole millään tapaa tieteellinen ja siinä ei puhuta paljoa potilaiden diagnooseista, mutta kurssi pohjautuu näihin potilaskertomuksiin ja spekuloi miten aivojen plastisiteetin kautta voidaan selittää kummallisia oireita – kuten esimerkiksi sitä, että erehtyy luulemaan vaimoaan hatuksi.

Näiden tenttien lisäksi minulla on myös paljon pelätty käytännöllinen tentti, joka koostuu lähinnä tilastomatematiikasta ja tutkimusten suunnittelusta. Itse tentti ei edellisvuoden kysymysten pohjalta vaikuta armottoman vaikealta muuten, mutta kuuden esseevastauksen kirjoittamiseen on aikaa vain kolme tuntia. Tällainen kiduuttaminen saa hätäpaskat housuun kokeneemmallekin tenttijälle.

Vaikka valtaosa tenttimateriaaleista on mielenkiintoisia, on materiaalia yksinkertaisesti niin paljon, ettei kaikkea voi opetella. Joitain aihealueita on hypittävä yli voidakseen painottaa osaamistaan muilla alueilla. Se on hieman turhauttavaa kun haluaisi olla hyvä kaikessa ja tietää mielenkiintoisista asioista kaiken, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Stressaamisen sijasta kuitenkin haaveilen lomasta (okei, stressaan myös aivan helvetisti). 

Erään ihanan Klaudian painostuksesta koin tarvetta kirjoittaa tänne, vaikka pitäisi jo olla nukkumassa. Hyvää yötä!

Hyvää naistenpäivää

Naisten päivän kunniaksi ajattelin tehdä  nopean blogipostauksen. Nopean siksi, että 7  minuutin päästä minun on oltava jo matkalla kouluun tai myöhästyn tapaamisesta.

Aluksi ajattelin, etten postaisi ennen ensi viikkoa, kun silloin on päättötyöni deadline ja olen niin kiireinen ja stressaantunut, että olen (kirjaimellisesti) raapinut sääreni ja reiteni verille. Stressi on kova, eikä hellitä hetkeen, mutta ainakin tämän yhden projektin saan pian pois alta. Olen poistanut Facebook-profiilini myös projektin vuoksi. Oikeastaan poistin sen siksi aikaa, kunnes saisin pari tiettyä osiota kirjoitetuksi, mutta on ollut aika vapauttaavaa olla Facebookiton nyt muutaman päivän ajan, joten enköhän jatka tätä projektin loppuun asti. Ennen työn palauttamista on tosin pakko palata Facebookiin, koska muutenhan en tiedä missä on deadlinen jälkeiset kreisibilebailubileet!

Blogipostailunkin siis piti jäädä, ja jäihän se toki pitkäksi aikaa, mutta piti jäädä vielä pitemmäksi. Sitten sain yllättäen neljältä (4) eri ihmiseltä joko valitusta siitä, etten ole postaillut tai toivomusta siitä, että postaan pian lisää. Mitenköhän te kestätte sitten kun joskus lähitulevaisuudessa tämä blogi sulkee ovensa? Joudutte varmaan ruveta mun kanssa kirjeenvaihtoon!

Tässä siis, olkaa hyvät. Naistenpäivän onnittelupostaus. Onnea naiset. Ja onnea myös miehet. Paitsi ettei mitään onnitteluja niille miehille, jotka eivät ymmärrä naistenpäivän tärkeyttä. 

Eli naisten päivän kunniaksi minä teen tiedettä, niin kuin tasa-arvoisen naisen kuuluukin. 

Apua, piti lähteä tästä sinne tapaamiseen päin jo 2 minuuttia sitten. Toivottavasti en oo myöhässä. APUA!

Onko kissat psykopaatteja?

Psykopatiaahan ei ole DSM:ssa, eli mielenterveysalan ammattilaisten raamatussa, joka listaa kaikki pääkopan taudit liikasyömishäiriöstä dissoaktiiviseen identiteettihäiriöön (siis siihen, missä yhdellä ihmisellä on useampi kuin yksi persoonallisuus). Mitä se psykopatia siis oikein on? Kukaan ei oikein tiedä, kun ei sille ole yhtä määritelmää. Olen viime kuukausien ajan etsinyt merkkejä psykopatiasta  ympäriltäni. Olen lukenut vanhoja uutisartikkeleita eri yrityspomoista ja sarjamurhaajista, katsonut YLE:n arkistoista AKL:n entisen ison kihon haastatteluja ja lukenut paljon populäärikirjallisuutta psykopatiasta. Olen painanut merkille miten ihmiset ympärilläni käyttäytyvät ja mielessäni antanut heille pisteytyksiä psykopaattichecklistiltä. Sitten tajusin – ja rupes muuten vituttaan kun tajusin – että asun täällä kahden (vähintään semi)psykopaatin kanssa. Olin niin tyhmä, etten tajunnut tätä vielä siinä vaiheessa kun kylpyhuoneestamme löytyi ruumis, vaikka sen pitäisi kyllä olla joku hälytysmerkki. Mä vaan luotin siihen kun Oscar sanoi, että se oli vahinko ja kun Winston sanoi, että se oli kuollut jo kun se lensi ikkunasta sisään. Mä uskoin kaiken, mitä ne sanoi. 

Kaikki kissat on varmaankin vain taitavia manipuloitsijoita ja hyväksikäyttäjiä, täysiä psykopaatteja. Tässä kirjoituksessa käsittelen checklistin sijaan niitä luonteenpiirteitä tai attribuutteja, joita olen kanssaeläjissäni analysoinut – koska ei ois kauheen eettistä heitellä checklistjuttuja bloggeriin tällaseen artikkeliin. Niin ku.

1.     Täysi empatian puute

Tämän diagnosoiminen kissoissa on vaikeaa. Empatiahan ei mitenkään suoraan näy käyttäytymisessä ja on siksi erittäin huono mittari diagnosoinnille ihmisissä, puhumattakaan kissoista. Kysyin siis molemmilta kissoilta suoraan, että ovatko he kyvyttömiä tuntemaan empatiaa. Kumpikin täysin sivuutti kysymykseni ja teeskenteli, ettei edes kuullut sitä. Ehkä kysymys olisi pitänyt muotoilla niin, että kissa olisi ymmärtänyt paremmin – tai keksiä skenaario jonka perusteella heidän empatiakykyään olisi helpompi arvioida. Miten kissa toimisi eettisen dilemman edessä?

Jotain empatian merkkejä olen huomannut Winstonin käyttäytymisessä. Esimerkiksi jonkin aikaa sitten Oscar oli lukittuna makuuhuoneeseen impulsiivisen käyttäytymisen ja meneillään olevan ruoanlaiton vuoksi. Hän maukui ja itki ja huusi, koska halusi pois makuuhuoneesta ruoan lähettyville. Oscar ei kuitenkaan sisäpuolelta osannut avata ovea, mutta urhean empaattinen Winstonin puski päällään oven auki Oscarille, joka sitten pääsi taas häiritsemään ruoanlaittoani. En tiedä miksi tossa lukee, että tää olis joku esimerkki, koska tää on kuitenkin varmaan ainoa kerta ku mitään empatiaan liittyvää oon tästä kylmäverisestä murhaajakaksikosta havainnut...

Vastaesimerkkinä Oscar porasi kyntensä kiinni käteeni viime viikolla kehräten samalla kovaan ääneen. Ehkä kissojen empatiakyky ulottuu vain omiin lajitovereihin? Tai ehkä Winston avasi oven vain, koska häntä kiinnosti miksi Oscar maukuu ja hän halusi nähdä Oscarin kärsivän ja tilanne oli todellisuudessa vain esimerkki täydestä empatian puutteesta.

2.       Manipulointi, huijaaminen, valehtelu

Psykopaatit kokevat muut ympärillään pelkkinä objekteina, joiden avulla voidaan saavuttaa päämääriä tai olla saavuttamatta. Sellainen kanssaeläjä, josta ei ole psykopaatille mitään suoraa tai välillistä esineellistä arvoa, on kaikin tavoin turha ja häntä ei tarvitse mielistellä. Koska muut ovat pelkkiä objekteja omien päämäärien saavuttamiseen, psykopaatti valehtelee ja huijaa. Psykopatia siis kuulostaa kissan lajityyppiseltä käyttäytymiseltä. 

Jos psykopaatti epäonnistuu jossain tai tekee jotain väärin, hän on täysin kyvytön ottamaan vastuuta omista teoistaan vaan kääntää vastuun jollekulle muulle. Tai teeskentelee, ettei tarkoitus missään vaiheessa ollutkaan tehdä epäonnistunutta tekoa. Siis esimerkiksi jos psykopaatti tasapainottelee jossain ja putoaa maahan, teeskentelee hän sitten, että tarkoitus oli alunperinkin kieriä maassa.

Ja onko joku mennyt unohtamaan sen kerran kun oranssi karvapallo pilas mun partseloonan loman rikkomalla ohimennen ikkunan kostoksi siitä, että poistuttiin kotoa pariksi päiväksi ja vieläkin vannoo syyttömyyttään? Ei missään vaiheessa osallistunut korjauskuluihin mitenkään, vaan sen sijaan koki olevansa uhri kun häntä ei päästetty olohuoneeseen - eli rikkinäisen ikkunan huoneeseen - ennen kuin ikkuna oli korjattu. 

Ihmisten esineellistäminen ilmenee kissoissa täysin. Kun on kylmä ja kissaa nukuttaa, tulee hän nukkumaan päällesi. Kun ruokakuppi on tyhjä, on kissa paras ystäväsi, mutta kun ruokakuppi ja vatsa ovat molemmat pullollaan, ei kissaa voisi paskanvertaa kiinnostaa sun menot ja teot, kunhan et häiritse hänen empatiakyvytöntä pörröpersettään.

Ja manipulointi! Mä olen törkeän kissamanipuloinnin uhrista selkeä esimerkki. Nämä psykopaatit hyväksikäyttäjät ovat onnistuneet täysin manipuloimaan mut otteeseensa – teen näiden kylmäsydämisten pörrönaamojen eteen ihan mitä tahansa, olen niin kutsuttu crazy cat lady ja luulen, että on oma valintani antaa näiden paskiasten pilata mun koko elämä heittämällä pieni turkispeite kaikkien vaatteideni päälle tai herättäen mut monta kertaa yössä koska mun päältä on pakko juosta tai laittaen mut siivoamaan kahden kissan kolme hiekkalaatikkoa joka päivä sillä uhalla, että muuten ne pissaavat matolle. Elän jatkuvan pelon alla ja olen psykopaattien manipuloinnin uhri. UHRI!

                                                                                                                  

3.       Pinnalliset tunteet

Psykopaattien tunneskaala on pinnallinen ja he vaikuttavat usein kylmiltä ja kivisiltä emotionaalisesti, mutta he voivat reagoida tunteisiin opittujen käyttäytymismallien kautta – kyllä kissa itkevää ihmistä lohduttaa, jos aina itkiessä rapsuttelee samalla kissaa, mutta jos lohduttamisesta ei ole mitään hyötyä, nukkuu kissa päälläsi. Sen sijaan psykopaattien vahvin selkeä tunnereaktio on raivo. Tämä raivo voi purkautua esimerkiksi punaisen laserosoittimen valon jahtaamisena tai pieneläimien raakana kiduttamisena ja murhana. 

4.       Liioiteltu omanarvon tunne

Psykopaatti kokee olevansa meidän kaikkien yläpuolella, hän kokee, että hänellä on synnynnainen oikeus suuriin määriin rahaa, statusta, tai mitä vain heille itselleen arvokasta. Mikä olisi kissalle arvokkaampaa kuin ruoka. Tekeekö kissa ikinä ruokansa eteen mitään? Siivoaako kissa ikinä omaa hiekkalaatikkoaan tai onko edes kiitollinen kun siivoat sen niille? No ei. Sen sijaan, että olisi kiitollinen, pitää sinne mennä heti pissimään kun se on vasta siivottu. Sen sijaan, että olisi kiitollinen, syö se sun makeat maissit, mistä se ei edes tykkää, ihan vaan näyttääkseen sulle, että kyllä sekin ansaitsee ihmisten ruokaa.Tai maistaa jokaista vaahtokarkkia yksitellen - ei vaan todetakseen ettei tykkää niistä yhdestäkään - vaan varmistaakseen, ettei kukaan muu voi syödä niitä. 

Kissan mielestä ihmiset eivät ole ravintoketjun huipulla, vaan kissat ovat. Hehän orjuuttavat ihmisiä. 

Ja miks mut pitää herättää keskellä yötä avaamaan kaapin ovi, vaikka ei sinne ees oo mitään tarvetta mennä? Miks pitää maukua ja raapia sitä saatanan ovea niin kauan, että herään ja luovutan ja nousen ylös ja avaan sen oven neljältä aamulta? Et ees kissa ikinä mee sinne kaappiin vaan kävelet sen jälkeen pois, miks sen saatanan kaapin ovien pitää olla auki?!

5.       Impulsiivisuus ja vastuudentunnottomuus

Psykopaatit usein toimivat hetken mielijohteesta miettimättä tekojensa seurauksia ja jos seurauksia on, ne eivät ota niistä vastuuta.

Tässä huushollissa, jos sulla on pöydän reunalla vesilasi tai kahvikuppi tai joku astia missä on jotain nestettä, voit olla ihan varma, että jossain vaiheessa kissa tulee siihen kummastelemaan vesiastiaa, pistää tassunsa sen sisään kaataen sen lattialle, tuijottaa tapahtunutta ja kävelee pois. Siis tälle tihutyölle ei ollut mitään tarkoitusta, se ei halunnut juoda siitä kupista, se halusi vain hetken katsoa miten se putoaa lattialle ikään kuin täällä voisi jotain helvetin tieteellisiä kokeita tehdä miten lystää. Sitten sen sijaan, että siivoaisi, hän tassuttelee veks kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin Mr Meowington olisi niin saatanan tärkeä, että voi kaataa kaiken lattialle ja jättää muille siivottavaksi.

Näiden lisäksi kissat täyttää muitakin psykopatian tunnusomaisia piirteitä, kuten jännityksen hakemisen, pitkäaikaisten elämän suunnitelmien puuttumisen, syyttävät muita omista epäonnistumisista, kiusaavat, eivät hyväksy sitä jos joku jättää ne yksin - mutta voivat itse jättää kenet vaan huomiotta ilman mitään syyllisyyden tunnetta, he rajoittavat uhriensa mielenkiinnon kohteita ja aktiviteetteja - kissaonomistajaa ei kiinnosta muu kuin kissat ja olettehan kuulleet, että kissat aiheuttavat skitsofreniaa ja ihmisillä on psykopaateista yleensä todella polarisoituja mielipiteitä - love them or hate them. Ootteko ikinä kuullut, että joku ei oikein tiedä mitä mieltä ne on kissoista? Niinpä...

Mutta jotenki tääki manipulointi on semmonen juttu, että vaikka mä täysin tiedän olevani uhri ja tiedän, että mua tässä suhteessa nyt hieman hyväkskäytetään, niin siihen pisteeseen asti mut on manipuloitu, että oon ihan valmis viettämään loppuelämäni näiden kattien petollisessa tassunotteessa. Vaikka ne hyväkskäyttää, manipuloi, varastaa (missä ihmeessä on mun pupupuhelimenkuoren pörröinen imukuppihäntä?) ja tekee kaikkensa pilatakseen mun elämäni, niin samalla ne on myös välillä ihan kivoja. 

Arkipäivän onnettomuuksia

Kuvittele, jos sinulle kävisi niin, että kun hyökkäät vaateläjän kimppuun, jäisi mekko sinuun jumiin. 

Mitä silloin voi muutakaan tehdä, kuin panna lattialle pötkölleen ja toivoa, että painajainen loppuisi pian?

Tai mistä minä tiedän, ehkä Winston halusi pukea päälleen mustan mekon? Kai se ainainen alastomuus jossain vaiheessa rupeaa pörröiseen päähän ottamaan. 

Näin voisi käydä ihan kenelle tahansa.

Joskin todennäköisyys tämän tasoiseen idiotismiin nousee exponentiaalisesti jos omaa Winstonin aivokapasiteetin. Mutta Winston onkin vain omien huonojen geeniensä ja Ison Britannian epäonnistuneen peruskoulujärjestelmän uhri. Parhaansa hän yrittää, eiköhän me kaikki.

Niin ja kun hän nousi tuosta ylös ja yritti liikkua, Oscar oli valmiina hyökkäämään laahaavan mekon laahuksen kimppuun. Sitä tilaisuutta se tuossa odottaa, vaikka näyttää vertaistuelta. 

Unettomuudesta

Minulla on ollut nyt hieman rankempi ajanjakso ja olo on jokseenkin maaninen. Niinpä en ole juurikaan saanut nukutuksi öisin. Jos nukahdan en heräile kesken unen, mutta unen saaminen on osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Niin tietysti lukuunottamatta taannoista ruokamyrkytystäni, jolloin nukuin Winstonin ja Oscarin kanssa noin kolme päivää putkella. Sen jäleen olo ei kuitenkaan ollut yhtään levänneempi. 

Niinpä menin lääkärin juttusille unilääkettä kyselemään hetken kärvisteltyäni. Olen aiemmin käyttänyt unilääkkeitä ja tiedän, että kun nukahtamisen tarve on akuutti, ne ovat helpoin ja nopein ratkaisu ongelmaan, joka joidenkin viikkojen päästä itse korjaa itsensä. 

Kun pyysin unilääkettä, lääkäri totesi, ettei määräisi niitä minulle vielä, vaan ensin koitettaisiin korjata ongelma ilman päihteitä. Lääkärin neuvot uniongelman korvaamiseksi olivat seuraavat, alla neiti kaikkitietävän mielipiteet neuvoista. 

Neuvo 1: Koita nukahtaa, koita olla ajattelematta mitään kun menet petiin illalla.

a) Mitä sellainen ihminen, jolla ei ole uniongelmia tekee nukahtaakseen? No ei ainakaan yritä nukahtaa, vaan uni tulee ihan luonnostaan ja yrittämättä. Miksi siis neuvot, että minun pitäisi suhtautua uneen muulla kuin terveellä tavalla? 

b) Mitä enemmän uniongelmainen keskittyy siihen, että hän yrittää olla ajattelematta mitään ja nukkua, sitä vaikeampaa nukahtamisesta tulee. Sen pitäisi olla automaattinen toiminto, ei mikään suoritus.

Neuvo 2: Mene nukkumaan aikaisemmin kuin normaalisti. Tällä tavoin saat enemmän unta, koska sängyssä vietetty aika kasvaa ja täten myös nukuttu aika kasvaa, vaikka nukahtamiseen menisikin kauemmin.

Ei, ei, ei. Jos menen sänkyyn vain makoillakseni siellä kunnes nukahdan, rupean assosioimaan sängyn unettomuuden ja hereillä olon kanssa. Sängyn pitäisi olla vain nukkumista (ja seksiä) varten. Jos en saa unta tarpeeksi pitkään aikaan, minun ei kuulu jäädä sänkyyn makoilemaan, vaan minun kuuluu nousta ylös ja yrittää nukkua uudelleen vasta sitten kun väsyttää. 

Neuvo 3: Älä ota läppäriä sänkyyn tai katsele telkkaria ennen nukkumaanmenoa. Älä myöskään juo illalla kofeiinipitoisia juomia. Lue sen sijaan tylsää kirjaa saadaksesi unta. 

Ensimmäiset kaksi lausetta ovat itsestäänselvyyksiä, enkä toki tee näin silloin kuin kärsin unettomista jaksoista. Tylsän kirjan lukeminen taasen on huuhaa-neuvo. Kun luet tylsää kirjaa nukahtaaksesi, keskitytkö kirjan tarinaan? Et. Keskityt sen sijaan siihen, että olet vielä hereillä. Jokainen sivun kääntäminen on ikävä muistutus siitä, ettet ole vieläkään nukahtanut. Sen sijaan hyvän kirjan lukeminen olisi varmasti parempi neuvo - se vie ajatukset pois nukahtamisen vaikeudesta. Ylipäätään kuitenkin uniongelmaiselle sängyssä kirjan lukemisen suosittelu on kummallinen neuvo. Et tiedä mistä puhut. 

Hän ei sentään kehottanut juomaan lämmintä maitoa tai syömään banaania ennen nukkumaanmenoa. Siinä vaiheessa olisin varmaan purrut huuleni verille tai joutunut väittämään vastaan, vähintäänkin sanomaan, että voi höpö höpö nyt oikeasti! Tuo myytti maidon tai banaanin vaikutuksesta liittyy tryptofaaniin, jota on niin maidossa kuin banaanissakin ja joka on serotoniinin precursor (edeltäjä?) ja jonka siksi pitäisi saada sinut nukahtamaan. Todennäköisesti kuitenkin maidon ja banaanin kittaamisen vaikutus johtuu vain ja ainoastaan placebosta, koska tyrptophanin määrä on niin pieni. Tylsät kemiat sikseen... 

Keskiverto lääkäri Briteissä kuulee uniongelmista tutkintonsa suorittamisen aikana noin kymmenen minuutin ajan. Ei siis edes yhtä kokonaista luentoa. Tämä huolimatta siitä, että uniongelmat ovat yleisin mielenterveysongelmien joukko länsimaissa. Valitettavasti tilanne tuskin on Suomessa sen parempi. 

Tiesin tämän ennen kuin menin tapaamaan lääkäriä, mutta en uskonut, että siellä ollaan noin ulalla. Lääkärin sanomiset vetivät minut aika sanattomaksi ja mieleni teki kauheasti väitellä vastaan ja kertoa hänelle, miksi hän on väärässä. Puheet olivat selkeästi mututuntumaa, eikä mitään sen enempää. Hän antoi minulle myös esitteen, missä oli uniapuvinkkejä. Esitteen saatuani mainitsin, että opiskelen psykologiaa ja se sama ihminen, joka on tuon esitteen luomisen takana on luennoinut minulle. Kysyin, voisinko saada unilääkettä, koska koen, että unentarpeeni on sen verran akuutti. 

Lääkäri kirjoitti minulle reseptin empimättä. Ehkä hän tiesi syvällä sisimmässään, että hän puhui puuta heinää ja ehkä hän ymmärsi, että psykologian opiskelijana ymmärrykseni uniongelmista on täkäläistä peruslääkäriä laajempi. Ihan noin niin kuin lesoilematta - jos ei olisi, voisin olla tutkintooni aika pettynyt. 

Oli syy mikä tahansa, vieläkin harmittaa, etten päässyt pätemään hänelle siitä, miten huonoja hänen neuvonsa olivat. Briteissä kuuluu olla kohtelias. Seuraava uniongelmainen potilas varmaan pahentaa uniongelmaansa lääkärin neuvoja tottelemalla. 

Tämä on muuten myös yksi luokkaesimerkki siitä, että psykologia ei ole vain common senseä ja mielenterveyden ongelmia ei oteta kyllin vakavasti julkisessa terveydenhuollossa. Niin ja nukuin muuten viimeyön oikein hyvin kaikesta stressistä ja muusta huolimatta (kiitos pillereiden).